Paikallinen skleroderma kestää yleensä muutaman vuoden, kun taas systeeminen skleroosi on yleensä elinikäinen sairaus, joka saattaa kuitenkin myös pysähtyä (ns. remissio) tai huomattavasti helpottua.
Varhaisen diagnoosin merkitys on suuri, jotta hoito voidaan aloittaa viivytyksettä. Skleroderman hoidon tarkoituksena on hillitä tulehdusta mahdollisimman nopeasti ja tehokkaasti. Mikäli sidekudosta on jo ehtinyt muodostua, niin hoito ei ole yhtä tehokas. Sidekudoksen muodostuminen on tulehduksen viimeinen vaihe
Pienin teoin parempaa arkea
Tupakoinnilla on negatiivinen vaikutus sklerodermaan, joten tupakointi tulee lopettaa kokonaan. Tulehduskipulääkkeillä voidaan hoitaa muun muassa nivel- ja lihaskipuja. Ihoa on hyvä varjella varsinkin kylmyydeltä ja mahdollisilta vammoilta. Liikuntaa voi ja kannattaa harrastaa, sillä esimerkiksi sormi- ja rannejumpalla sekä yleisliikunnalla voidaan parantaa liikkuvuutta ja lihasten toimintaa.
Erilaisilla tarjolla olevilla hoidoilla ei voida parantaa sairautta, mutta oireita on mahdollista lievittää, mikä voi estää myös mahdollisia elinvaurioita. Verenpainetta tule seurata ja korkea verenpaine tulee hoitaa. Valkosormisuuteen voidaan vaikuttaa kalsiumkanavan salpaajilla ja ruoansulatuselimistön oireilua voidaan helpottaa ruokavaliolla ja lääkkeillä.
Sairautta ei voi ehkäistä, eikä hivenaineista, vitamiineista tai kortisonivoiteista ole valitettavasti todettu positiivista vaikutusta sairauteen. Sklerodermaa ei voida parantaa lääkkeillä, joten kyse on hyvin ikävästä sairaudesta, johon on kuitenkin saatavilla paljon tietoa ja tukea, esimerkiksi yhdistyksemme kautta.
Paikallisen skleroderman ennuste on yleensä hyvä. Iho saattaa ajan myötä myös pehmentyä, jolloin oireet helpottavat.
Systeemisessä skleroosissa sormenpäiden haavoilla on taipumus uusiutua, mutta vaivaa voidaan helpottaa erilaisilla hoidoilla. Systeemisen skleroosin hoitoon voidaan käyttää reumalääkkeiden ohella erilaisia oirekohtaisia lääkkeitä. Taudin etenemiseen ei kuitenkaan juuri voida vaikuttaa. Hoito on moniammatillista, sillä hoitoon osallistuu usein reumalääkärin lisäksi myös erikoislääkäreitä ja muuta terveydenhuollon henkilökuntaa.
lähde: Boehringer Ingelheim, Reumaliitto, Marjukka Nurmela-Antikainen, Duodecim, Terveyskirjasto